HISTORIA- 60-luvulta 2000-luvulle
Perheyrityksen perustaja - Selda Maria OllilaMylly-Kukan historia juontaa 60-luvulle asti, sillä yrityksen perustaja, äitini Selda Maria Ollila (omaa sukua Kelloniemi) aloitti tuolloin kukkakauppa-alalla työskentelyn. Äitini työskenteli lähes 20 vuotta sisaruksensa yrityksessä ( kukkakauppa Calla), kunnes 70-luvun lopulla alkoi sarastaa ajatus omasta yrityksestä. Ennen yrityksen perustamista äidilleni oli kertynyt rautainen ammattitaito kukkakauppa-alalta. Äitini saavutti mm. kukkasidonnan Pohjois-Suomen piirinmestaruuden vuonna 1974 ja hänellä on myös sijoitus Suomen mestaruus kilpailuista vuodelta 1974. Mylly-Kukka perustetaan 1980 1980 rakennettiin kiivaasti uudehkoa asuntoaluetta, Myllyojaa ja alueen palveluiden joukkoon liittyi kukkakauppa. Aluksi Mylly-Kukka toimi vanhan E-kaupan tiloissa. Uusi palvelukeskus Myllyojalle valmistui vuonna 1988 ja Mylly-Kukka muutti uusiin tiloihin Karvarinaukiolle tuolloin. Yritys toimii edelleen samoissa tiloissa. Sukupolvenvaihdos 1990-luvun puolessa välissä
1990-luvulla äitini sairauden viedessä hänet mennessään oli vuorossa sukupolven vaihdos.
Äitini siirsi perintönä yrityksensä tyttärelleen, Heidi Ollilalle, joka jatkoi yritystoimintaa 1995.
Ensin hankittiin kuitenkin koulutus alalle. Aluksi puutarhurin tutkinto Kempeleen puutarhaoppilaitoksesta.
Muutaman vuoden yrittäjävuosien jälkeen hain Kempeleen puutarhaoppilaitokseen floristin ammattitutkintoon
valmistavalle linjalle ja valmistuin ammattitutkinnon (näyttökokeen) kautta floristiksi vuonna 2000.
Vuonna 2006 valmistuin Oulun seudun ammattikorkeakoulusta maisemasuunnittelun hortonomiksi ja
tällä hetkellä Mylly-Kukan vetäjällä on 3 tutkintoa puutarha-alalta.
Yrittäjävuosia ja kokemusta kukkakauppa-alalta on kertynyt 10 vuotta. Äitini perinnöstä muotoutui ammatti ja ura, joka on ajanut minua eteenpäin. Maisemasuunnittelun liittäminen kukkakauppatoimintoihin on uudistus Mylly-Kukalle 2000-luvulla. |
|
© Mylly-Kukka 2008 | www.mylly-kukka.net |Kukkien ammattilainen vuodesta 1980
|

Perheyrityksen perustaja - Selda Maria Ollila